Yksinkertaisimmillaan se voi olla sitä, että pienyrittäjä tekee pajassaan jonkin uuden tuotteen, ja liittää se luonnollisesti olemassa olevaan tuoterepertuaariinsa ilman sen kummempia kiemuroita. Tai joku keksii palvella asiakastaan hieman erilailla, tuottaa erilaisen palvelun kuin ennen.
Tässä joitakin malleja tarpeineen.
Start-Up yrittäjyys, aikajana vaihtelee muutamasta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Startup -tyyliä suositaan suomessa, ja siihen saa rahoitusta. Keksijä monesti sitoutetaan yritykseen vähintään omistajaksi, ja alkupääoman antajaksi. (perustettava osakeyhtiö)
Suojaus on tässä esitetty ensin pelkällä salassapitosoppimuksella, ja myöhemmin patentilla, tai vastaavalla. Salassapitosopimukset ovat oleellisia, vaikka patenttihakemus olisikin tehty: Niillä suojataan myös yrityksen ja yhteistyökumppaneiden muita asioita itse keksinnön lisäksi.
Uutuustutkimuksen pitkä jana tarkoittaa sitä, että keksijän kannattaa jatkuvasti kiinnittää huomiota vastaaviin keksintöihin. Protoamisvaiheessa monesti joutuu etsimään netistä tietoa, ja sieltä saattaa löytyä samantyyppisia keksintöjä ihan vahingossakin. Tällöin kannattaa miettiä, jatkaako projektia, ja mikä on samanlaisuuden aste.
Rahoituksessa on harmaa alue: siellä on rahoituksen tarve, mutta rahaa ei ole oikein saatavilla, ellei keksijällä ole itsellään varoja.
Keksijän on hyvä tietää jotain liike-elämästä jo idean alkuvaiheessa. Liiketoiminta tarvitsee hieman tuotteen keksijää liki aina, vaikka tuote olisikin valmis. Hyvä keksijä tekee keksinnöstään/tuotteestaan sellaisen, että häntä ei enää tarvita, kun liiketoiminta on käynnissä.
Start-up mallin huonot puolet ovat: Keksijä saattaa joutua aivan eri alueelle, kuin hänen oma osaaminen on.
Keksintö valmiiseen yritykseen:
Vähemmän riskejä sisältävä tapa on tarjota keksintö valmiiseen yritykseen. Varsinkin asiat saattaa sujua kovinkin mukavasti, jos löytää kauan toiminene perheyritysmäisen firman, jolla on halua innovaatiohin.
Kokonaisriskit on tässä pienempiä verrattuna startuppiin, sillä olemassa olevalla yrityksellä on jo liiketaitoa ja valmiita asiakassuhteita. Toiminnassa oleva yritys voi myös halutessaan hakea helpommin tuotekehitysrahaa esim. Tekesiltä.
Tässä tapauksessa keksijän on luotava luotettavat suhteet yritykseen. Lisäksi keksinnön on oltava valmis. Juuri mikään yritys ei ole valmis maksamaan ideasta, tai patentista. He kokevat tällöin, että suurin osa työtä jää heille.
Kokonaisuudessaan keksinnön markkinoille pääsyyn tarvitaan hyvin monien eri ammattikuntien osaamista, ja hyvin harvoin itse keksijällä on kaikki osaaminen. Tämä monitarpeisuus aiheuttaa yleisen ongelman ja kysymyksiä keksijän mieleen: Kehenkä luottaa? Kenelle puhua ideasta? Kuka tekisi mainokset? Miten markkinoin? Jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti